Karkkivärejä keittiöön

 
 

No niin, juttuhan meni nyt niin, että tein meidän kotiin vuoden sisällä kolmannen keittiöremontin.

Kotona tuli jo hieman palautetta, että jos tällä nyt hetki mentäisiin - mutta minkäs sitä ihminen vaihtelunhaluisuudelleen mahtaa ja minun mielestä parasta omassa kodissa on juuri se, että voi vapaasti leikitellä ja testailla kaikenlaista.

testi.jpg

Viimeksihän keittiö sai ylleen tummanvihreän sävyn. Kannattaa käydä kurkkaamassa “vanha” keittiö täältä, sillä pelkkä maali tuo ihan eri fiiliksen koko tilaan (lisäsin postauksen loppuun vielä kuvan, että miltä meidän keittiö näytti vielä vuosi sitten). Maalipinnalle jätin edelleen yläosan, sillä sitä vaihtamalla voi fiilistellä eri kausien kiinnostavia sävyjä. Saumaväriksi valitsin ikisuosikkini vaaleanpunaisen, sillä ajattelin että siihen en ainakaan kyllästy, vaikka vaaleansiniselle kävisikin niin.

Kasarifiilistelyä

Valkoisen mattapintaisen 10x10 laatan kävin hakemassa oron varaston poistomyynnistä käytännössä ilmaiseksi (samalla napattiin ystävälle kylpyhuoneremontin seinälaatat ja vähän uutta vinyyliä eteiseen ja koko paketti maksoi 20€, eli siis voi sanoa, että ilmaista). Värillisellä saumauksella saa tosi kivaa ja persoonallista fiilistä peruslaattaan ja kasaritunnelmaa hain vielä lisää valkkaamalla vaaleanpunaisen kaveriksi tuon vaaleansinisen seinän sävyn. Vaikka värimaailma on suoraan menneiltä vuosikymmeniltä, näyttää väripaletti minun mielestä ihanan freesiltä juuri nyt.

Seinän vaaleansininen on Tikkurilan Y354. Aamiaiskaapin okrankeltainen laatta on juuri sopivan särmä tämän pastellisen maailman kaverina ja aamiaiskaapin ovet saa halutessaan kiinni, jos haluaa esimerkiksi rauhoittaa keittiön värimaailmaa. Olohuoneesta meiltä löytyy Hakolan keltainen sohva, joten keltainen kivasti yhdistää keittiön ja olohuoneen entisestään yhtenäiseksi tilaksi (pienissä neliöissä kun ollaan).

varikaskeittio.jpg
keltainensohva.jpg
pastellisisustuksessa.jpg

Semmoinen herkku tästä nyt sitten tuli. Vaikka värihulluttelija täällä omassa kodissa olenkin, mietin kyllä itsekin saumalaastia levittäessä, että miten hurja tästä tulee.

Ei tullut hurja, vaan supersöpö!

Silikonit vielä puuttuu ja metallisesta String Pocketista tilaamani koukut ja tanko, jotka ovat vielä matkalla meille ja joihin voi sitten ripustaa juuri tuon näissäkin kuvissa vilahtavan keittiörätin. Ehkä lisään tuohon hyllyn viereen vielä toisen samanlaisen.

Tässä alla vielä kuva lähtötilanteesta. Huh, olin jo itsekin unohtanut, että miltä se näytti ennen tätä kaikkea..

makuuhuoneensisustus3-6.jpg





















 
 
Previous
Previous

Uudet peitot ja tyynyt

Next
Next

Honka Huomen