Karkkivärejä keittiöön
Sisustusvinkit Maru Hautala Sisustusvinkit Maru Hautala

Karkkivärejä keittiöön

No niin, juttuhan meni nyt niin, että tein meidän kotiin vuoden sisällä kolmannen keittiöremontin. Kotona tuli jo hieman palautetta, että jos tällä nyt hetki mentäisiin - mutta minkäs sitä ihminen vaihtelunhaluisuudelleen mahtaa..

Read More
Aamiaiskaappi
Sisustusvinkit Sisustusvinkit

Aamiaiskaappi

Aamiaiskaappi on siitä kätevä kapistus, että sen sisälle saa kätkettyä muun muassa tasotilaa vievät kodinkoneet ja piilotettua tarpeen mukaan ovien taakse. Aiemmassa kodissa meillä oli aamaiskaappi toteutettu nurkkakaappiin ylöspäin avattavilla ovilla, joka oli ihan hyvä ja edullinen ratkaisu.

Read More
Viherkasvien pelastustoimet talvikuukausina
Sisustusvinkit Sisustusvinkit

Viherkasvien pelastustoimet talvikuukausina

Olen täällä kotosalla yrittänyt saada kasvit selviämään tulevasta koitoksesta. Talven pirulainen tahtoo nuupauttaa mielen lisäksi oliivipuun, jonka lehdistä en olisi vielä valmis luopumaan. Odotan siitä huolimatta sinnikkäästi, että keväällä saapuisi ihme ja kaljuuntuneeseen puunrunkoon ilmestyisi entistäkin ehommat lehdet.

Kyllä se meinaa jonkin verran ketuttaa, jos satojen eurojen arvosta kotiin ostetut viherkasvit nuupahtavat talven aikana ihan vain huonon hoidon ansiosta.. Oliivipuun myötä päätin uppoutua ihan ajatuksen kanssa kasvien talvihoidon syövereihin ja nyt sitten teidänkin iloksi kokosin tähän postaukseen parhaat vinkit viherkasvien hoitoon talvikuukausina.

Read More
Viisi vinkkiä verhojen valintaan
Sisustusvinkit Sisustusvinkit

Viisi vinkkiä verhojen valintaan

Verhojen suunnittelu ei ole ihan niin yksinkertaista puuhaa ja on muutamia vinkkejä, jotka on syytä ottaa haltuun etenkin, kun puhutaan kauniisti laskeutuvista pitkistä verhoista. Kokosin teidän iloksi omat hyväksi todetut käytänteet, mitä tule verhojen valintaan, kiskoihin ja kiinnikkeisiin.

Read More
Mikrosementti 9kk ja märkätilavalvojan kommentit

Mikrosementti 9kk ja märkätilavalvojan kommentit

Olette toivoneet jo jonkin aikaa postausta mikrosementtikylpyhuoneesta ja sen käyttökokemuksista. Mikrosementti on ollut käytössä viime elokuusta asti ja nyt tuntuu siltä, että voin jo jonkinlaista kokemuspohjaa teillekin päin kertoa. Mikä on ollut hyvää, mikä huonoa? Tekisinkö nyt uudestaan vai jättäisinkö tekemättä? Onko mikrosementti tummunut käytössä? Voiko mikrosementtiä puhdistaa ja onko se liukas?

Sen lisäksi, että kertoisin vain omista kokemuksesta aion jakaa teille myös märkätila ja muutostöiden valvojan kommentteja. Tietynlainen kriittisyys kannattaa pitää mielessä etenkin silloin, kun ollaan uudistamassa märkätiloja. Millaisiin kohteisiin mikrosementti olisi sopiva vaihtoehto myös ammattilaisen silmin?

Read More
Kokemuksia mikrosementistä
Sisustusvinkit Sisustusvinkit

Kokemuksia mikrosementistä

Olen saanut muutamia yhteydenottoja liittyen mikrosementin käytettävyyteen ja käyttökokemuksiin. Päätin tehdä siitä oman postauksen, koska selvästi mikrosementtipinnoite mietityttää teistä monia. Meillä mikrosementti on ollut kylpyhuoneessa nyt n. 2 kk ja olemme edelleen erittäin tyytyväisiä. Voinen jo jonkilaisia käyttökokemuksiakin kertoa, mutta lupaan palata asiaan jälleen, kun aikaa on kulunut pidempään.

Read More

Seuraa Instagramissa: @maruhautala