Mikrosementti kaakelin päälle

 
 
kylpyhuoneENNENJAJACC88LKEEN.jpg

Kylpyhuoneen remontti toteutettiin mikrosementillä, joka pinnoitettiin vanhojen sinisten kaakeleiden päälle. Tässä lupaamaani postausta mikrosementoinnista, jonka toteutti Kotipetraamon Petra Rautaparta. Postauksen teossa olen konsultoinut Petraa, joten toivon, että mahdollisiman monelta asiavirheeltä vältytään. Koska itse en ollut aina paikalla, pyysin Petraa räpsimään kuvia eri työvaihesta omalla puhelimellaan. 

Mikrosementillä voi pinnoittaa lähestulkoon kaikkia kodin pintoja.

Kylpyhuoneeseen pinnoituksen voi vanhojen kaakeleiden päälle tehdä, jos vesieristykset ovat kunnossa.

Mikrosementoinnin voi tehdä myös itse, mutta itse koin/koimme järkeväksi palkata töihin ammattilainen. 

Työmäärä on melkoinen ja en usko, että itse olisimme saaneet sementtiä levitettyä läheskään yhtä siististi. Myöskään tarvittavia työvälineitä ei olisi meiltä löytynyt. Mikrosementti kun ei kuitenkaan ole materiaalina halvimmasta päästä, joten tahdoin minimoida epäonnistumisen riskit. Tämän postauksen myötä myös eri vaiheet ja niiden vaativa työmäärä käy hyvin ilmi. 

1. Kaikki laattapinnat puhdistettiin huolellisesti vahvasti emäksisellä pesuaineella (esim. Kiilto clean tehopesu).

2. Kylpyhuoneen sekä saunan kalusteet irroitettiin.

3. Kylpyhuoneessa oleva lasitiiseinä purettiin.

4. Pinnat tasoitettiin betonihiomakoneella. 

5. Saumat Primeroitiin.

6. Saneerauslaastin levitys saumoihin ja seiniin (useampi kerros).

7. Lattiaan Grueso.

8. Mikrosementointi (useampi kerros).

9. 9-päivän kuivumisaika.

10. Lakkaus (useampi kerrros). 

11. Silikonilla saumaus (lattian ja seinän väli, sekä allaskaivon ympäristö).

12. Kalusteiden kiinnitys (ja kyllä, pielikaappi on edelleen päin p******ä).

Kylpyhuoneessa olevat kohokuviot hiottiin huolellisesti betonihiomakoneella. Meriaiheista tehostelaattaa oli siellä täällä. Seinän puolenvälin tienoolla, sekä ylhäällä kulki hopeinen koholla oleva boordi. Saumat primeroitiin (tartunta-aine) ja täytettiin saneerauslaastilla, jonka jälleen myös pinta vedettiin "luilleen" saneerauslaastilla. 

Saneerauslaastin ensimmäisen kerroksen jälkeen kuviolaatta kuultaa vielä hieman laastin alta. 

Lattiaan, saneerauslaastin päälle laitettiin Grueso -pinnoite (näkyy kuvassa valkoisena), jonka päälle mikrosementti levitetään. Grueso edistää saneerauslaastin pysyvyyttä lattiapinnassa. Seiniin tätä gruesoa ei tarvitse laittaa.

Grueso on melko rouheaa ja kuivuttuaan erittäin kovaa pinnoitetta. Gruesolla voi pinnoittaa esimerkiksi myös keittiön välitilan, jos haluaa rouheaa pintaa. Taatusti pysyy!

Seinäpinnat vedetty saneerauslaastilla toiseen kertaan. Pinta vielä kuivumassa, joten siksi saumat kuultavat vielä läpi. Lattiassa Grueso, jonka päälle valkoinen (Blanco) mikrosementti levitettiin. 

Seinissä kuivunut ja hiottu saneerauslaastipinta. 

Lähikuvaa hiotusta pinnasta. 

Mikrosementti laitettu toiseen kertaan. Seinissä savy Plata.

Tarkkasilmäisimmät saattavat löytää kuvasta listalaatan kuultavan mikrosementtipinnan läpi. Seiniin laitettiin osittain kolme kerrosta mikrosementtiä. Lattian kerroksia tuli enemmän, sillä vaaleasta pinnasta saumakohdat näkyivät selvemmin. Mikrosementtikerros itsessään on muutaman millin paksuinen. Mikrosementti hiotaan ja lopuksi lakataan useaan kertaan, jolloin pinta ei jää karheaksi. Tätä monet meillä käyneet ovat hämmästelleet, että pinta onkin karhean sijaan sileä.

Pintaa voi käyttää ja kuluttaa laattapinnan tavoin.

Pinta on melko liukas, mutta niin oli meidän kylpyhuoneen lattiakaakelikin, joten muutosta liukkauteen ei ole juurikaan havaittavissa. 

Lattia ei ole aivan valkoinen, vaan siihen on mikrosementin levitykseen käytettävällä lastalla poltettu mustanharmaata "viivaa". Kuvion kanssa voi vähän kikkailla - mitä enemmän mustaa haluaa, sitä enemmän pintaa voi lastalla polttaa. Alimmassa kuvassa pinnan sävyerot ovat aavistuksen nähtävillä.

Remontti aloitettiin 26.7. ja se oli täysin valmis 10.8.

Remontti kesti kaikkinensa kutakuinkin 2 viikkoa.

Laita ihmeessä viestiä kommenttikenttään tai s-postiin, jos kysyttävää herää. 

 
 
Previous
Previous

Sohvapöytä

Next
Next

Hanna Konola prints